Ta

Nämä kadut tuttuja ovat,
ne paikasta paikkaan,
ajasta aikaan kuljettavat,

kertosäettä läpi hyräilen

kappaleet muistuttavat -
taas jostain - jälkiä jää,
kuin roskat, "niitä
etsimättäkin voi löytää"

siisteydestä silti lyhyt riimeinen:
on häpeällistä ottaa viimeinen;
paikka, lusikka, haarukka,
pala kakkua, tupakka, sukka...

    sitähän tämä elämä on:
itsensä ulkopuolella pyörimistä,
         muille vastuun siirtämistä

kaikki on kokoajan viimeisintä,
            "no eipä unohdeta eilistä"
        huominen on päivä uus
      "pelasta meidät!" joku huus,
mutta eipä sekään päästä pahasta meitä,

mahlat virtaa

ajattelemaan jäin
kiinnostuin suin päin
pimeästä puolesta näin
ja toki myös itsestäin

Aamupäivällä

Koin hetken lipuvan menneisyydeksi.
Otin hörpyn puolukkamehua
ja pari palaa lakritsia.
Totesin, että lujaa
mennä voisi.

Hyväosaisuus

Auringon valoa,
lakritsiteetä,
old school - askelia,

lahjakkuuksia pysähtymisen,
hitaan haahuilun,
lorvailun, ajan tuhlailun,

leikkiä ja hupia mieleni raikaa,
tuntuupa hyvältä pitkästä aikaa.

Ystävälle

   menetin osan
           luottamusta,
minä pidän sinusta,
mennyttä ja tulevaa,
toistoa ja odotusta,
aika uus, tule vaan

kasvata jalat kengättä,
                    hengähdä


tunteet,
niitä tulee ja menee,
kuin maininkeja, niille
laskea voi kirkkoveneen,
rannat mittaavat viivaa,
            
              - pysyn hiljaa.

Vastarannalle

Mutustelen voideltua näkkileipää, se maistui joltain muulta, mutta
se muu ei muistu nyt lainkaan mieleeni.
Muistelen aitoa tunnetta, lyhyttä ja yksinkertaistakin,
päivin ja öin. Tunnen vähän vanhenneeni..
Ruoka ja rakkaus, pidänkö elämyksinä niitä vain?
Jos on asiaa, kuuntelen. Syön kuitenkin leivän nyt, sillä
on nälkä. Mitä itseltään antaa vois?