Vähän kuin markka, käytöstä poistettu

ehkä riemuitsen
ehkä rauhaa rakastan
pulputtava viini hurmaa tuoksullaan

näenkö, silmiä käytänkö?

rankkasade sai veden valumaan pitkin selkämystäni
en tajunnut olevani osa suurta kokonaisuutta
kun pisara vettä lähti valumaan kainalostani
kun opettelin nauramaan itselleni, muiden kautta
lyhkäistä yhtä pitkää

Unta

on kiire tehdä itsestään numeroa, kuin
olisin kuitti näppäimistön alla,
lappu hyllyn päädyssä teipin avulla,
yhden kerran piti mun kirjailijaksi ruveta,
taitaa olla unelmista tämän kesän aika palata.

Ollako kiinnostunut

On voima olemassa jossain täällä,
piilevänä virtana paineetta säätää,
suurkaupunki saattaa meikäpoikaa jäätää,
ja myönnän matka vähän jännittää,
runopäissäni huvittaisi rännittää,
yksi pieni aforismikin lämmittää,

voi kunpa luovuutta voisi säheltää,
silloin näkisinkö puilta metsän
ja taustoja osaisinko säveltää,

tai kunpa nuoruutta voisi pidentää,

ja ovia auki paratiisiin pidetään

kirjoitan ja itselleni muisteloa kielenkäytöstä teen,
kaikella on vaikutusta kaikkeen, eikä vähiten ajatukseen,

Liike on lääke
lepo vielä päälle

mitä on hiljaisuus - jos ei ääntä luo, on hiljaa

Kas vain, sanoi kasvain, ja kasvoi vain

Saatan löytää jostain muualta jotain muuta. Mieleni halajaa matkustamaan.
Tänne tulin ja pidän sitä itseisarvoisen tärkeänä. Tahdon olla mies paikallaan.
Olen siitä kiitollinen, että saan olla tässä. Tuossa ovat käteni ja tuossa jalkani. Minä olen tässä.
On oltava läsnä hetkessä. Pidän kyllä tästä mitä teen. Sisäinen ääni aikoi tottua tähän. En halua loppuelämääni viettää lepäillen.
Ajattelematonta? En tiedä. Tiedän vain, että elämä hymyilee tänä kesänä.
En ole ristiriidaton, kasvoistani sen kai voi huomata, vaikkei se näy, päälle päin, silmästä silmään, riemuista romahduksiin.
Kuka on lähimmäinen nyt kun olen kuin masiksessa?

Olen vanhoissa vainoissa rypenyt jo tarpeeksi nähdäkseni elämää. Teen äärestä ajattelen maailmaa. Mitä kaikki tämä tarkoittaa?